Yritys
Solanterähuolto Oy on terien huoltoon ja myyntiin erikoistunut yritys, joka tarjoaa korkealaatuisia terähuoltopalveluja yrityksille sekä yksityisille asiakkaille. Yrityksen palvelutarjontaan kuuluvat halkaisijaltaan 100 – 1000 mm olevien kovametalli- ja haritettavien pyöröterien kunnostus, paloitus ja teroitus sekä paperiteollisuuden pituus- ja arkkileikkureiden, hakkureiden, jäänhoitokoneiden ja muiden suorien, enintään 3 metriä pitkien terien teroitus. Lisäksi teroitetaan myös moottorisahojen ja monitoimikoneiden ketjuja, kirveitä, puukkoja ja muita käsityökaluja. Palveluihin kuuluu myös uusien terien myynti.
Yrittäjä Markus Solanterä on toiminut puualalla jo vuodesta 1987. Viisitoista vuotta päätoimisena piensahayrittäjänä toimittuaan hän siirtyi suuren, kansainvälisen yrityksen palvelukseen ja jatkoi oman yrityksensä hoitamista sivutoimisesti. Työnantajansa palveluksessa hän työskenteli ensimmäiset vuodet sahurina ja suoritti työnsä ohessa sahamestarin tutkinnon. Pari vuotta myöhemmin hänelle tarjottiin mahdollisuus opetella myös terämiehen töitä ja tästä tuli hänelle uusi ammatti.
Oltuaan kymmenen vuotta työnantajansa palveluksessa ja tutustuttuaan työnsä kautta moniin teräalan yrityksiin, Markus Solanterä huomasi, että Kymenlaakson alueella ei sen alan palveluja ollut tarjolla. Parin vuoden harkinnan jälkeen kypsyi päätös paluusta takaisin päätoimiseksi yrittäjäksi. Solanterähuolto Tmi aloitti toimintansa vuonna 2011. Yritysmuoto vaihtui osakeyhtiöksi vuonna 2022, ja sen myötä yrityksen nimeksi tuli Solanterähuolto Oy.